Miss’ sypressit tuoksuu nyt talvellakin

Dear Hupihana Ladies.

Näillä asiallisen arvostavilla ja tutuiksi muodostuneilla sanoilla, alkavat Ashleyn Saki Nakasta kertovat uutiset poikkeuksetta.
Kolmen sanan jälkeen alkaa sydän pamppailla jännityksen tiivistyessä: millaisiin edesottamuksiin olemmekaan välillisesti tällä kertaa piirakkavuokinemme ja leivinpapereinemme päätyneet.

Viimeisin Ashley-mail ei tehnyt poikkeusta tälläkään kertaa kilahdettuaan sähköpostiimme. Tutun aloituksen jälkeen Ashley käy suoraan asiaan…kovin Hupihanaisa tapa!

Ja tapahtui niinä päivinä, että Saki Nakan kujalla oli nelivuotias Armaan leikkiessään toiminut niinkuin nelivuotiaan pojan kuuluukin: vauhdikkaasti ja vaarallisin kääntein. Armaanin suunnitelmiin ei varmasti kuulunut kompastuminen ja terävään kiveen muksahtaminen, mutta näin vain pääsi käymään. Muks ja töks…ja aikamoinen vekki!

Ei kuulunut myöskään teinityttö Suvaranan suunnitelmiin joutua vaikeuksiin kulkiessaan uteliaana hitsaustyömaan ohi. Kauniit sädehtivät hitsivalot ovat petollisia ja saattavat viedä näön suojaamattomista silmistä. Hitsausvahinko vaatii aina lääkärin tutkimusta, eikä itsehoito haverin jälkeen ollut ihan paras tai millään tavoin oikea ratkaisu tälläkään kertaa.

Armaanin ja Suvaranan äidit ynnä Hupihanan taikakaulimet kuitenkin tulivat avuksi näissä arvaamattomissa vahinkotilanteissa: Armanin bindin virkaa ajava kiven iskeymä on paikattu ja lääkitty ja Suvaranan näkö on palannut 30%:sti hoitojen myötä. Silmälääkäri on positiivinen ennusteen suhteen.
Selvittiin näistäkin säikähdyksellä. Huh!

Kun keittiöissämme taas leijuu tuoksut tuhannet, taputtakaaa jauhoinen jälki olkapäällenne merkiksi siitä, että pienikin apu muuttuu suureksi, kun se tulee tarpeeseen!

Kiitos siis olkohon kaikilta meiltä, kuin myös pikku ystäviltämme siellä miss’ sypressit tuoksuu nyt talvellakin.
Toivomme teille kaikille rauhallista ja erityisen empaattista joulua!

Advertisements

MONSUUNIKAUDEN PÄÄTÖS

Taksi pysähtyi intialaisen lastenkodin eteen. Annoin itselleni aikaa hengittää hetken ja katseeni kiersi rauhallisesti ympäristöä. Paikka on hiljainen. Koti on kolmessa kerroksessa. Ja kas, onko se keinu siinä ulkopuolella portin pielessä?

IMG_9108

Keinuhan se tavallaan on. Vauvakeinu. Nyt se on tyhjä, mutta joskus siellä keinuu vauva, jonka omainen on epätoivoisessa tilanteessa sinne jättänyt. Nostan katseeni kohti pilviä ja etsin sen hopeista reunaa. Hopea on ruostunutta ja resuista, vaan näkyyhän siinä se pieni lohdutuksen kirkas kohta, josta tietää, että hyljätty vauva on tuotu tähän nimenomaiseen kehtoon luottaen, että lastenkodin henkilökunta ottaa ihmistaimen hoitoonsa. Kotiinsa.

Tämä lastenkoti on kaiken kaikkiaan siisti ja selkeässä ohjauksessa.

Nousemme portaat ylimpään kerrokseen, jossa on kymmenkunta lasta. Tyttöjä ja poikia ja kolme hoitajaa. Pysähdyn sängyn viereen, jossa on kaksi kehitysvammaista lasta. Toinen hymyilee ja puristaa kättäni. Toinen heistä ei tavoita tätä maailmaan, eikä näitä lapsia tulla koskaan adoptoimaan.

Kerron lastenkodin johtajalle teistä; Hupihanan piirakkaporukasta, ja ennen poistumistamme, leikkaan piirakasta palasen, jotta henkilökunta voi ostaa mm. tarvittavia lääkkeitä näille asukkaille.

Samaisella reissulla käymme myös slummissa toisella suunnalla. Siellä ei ole hiljaista. Monsuunisateet ovat pikkuhiljaa väistymässä. Hyvä ja huono. Vesi on tullut tarpeeseen, mutta viemärimaailman liepeillä kosteus elättää mainiosti tautien siemeniä. Tämä on arkea Intiassa. Se yllättää yhtä vähän kuin jokavuotinen lumisade Suomessa.

Koska on sunnuntai, niin “lastentarha” on tyhjillään. Täällä lastentarhassa ei ole ruokailu-, eikä päiväunipakkoa. Ei aina ruokaakaan, saati paikkaa mihin painaa päänsä.

Leikkaan Hupihanan piirakasta palasen. Sillä rahalla “lastentarhassa” syödään lounasta kymmenen päivää.

IMG_9086

Kiitos Hupihanalaiset ja värikästä syksyä. ❤

 

 

 

 

PISARALLINEN KESÄÄ!

 

Ilmoja pitelee. Kesäisiä asioita. Me iloitsemme auringosta ja samaan aikaan toisaalla vesipisarat ripottavat riemukkaita hetkiä.

Delhiläisessä slummissa taivas värittyi kukertavaksi ja huuhteli hetken, niin sanottua pääkatuakin. Liike jatkui elämän rytmeissä. Lapsille se antoi raikkaan suihkun. Saattoi olla silkkaa iloittelua ja toisaalta taru kertoo, että osa vanhemmista uskoo yhden jumalista lähettävän sateen, joka pesee heistä pois kaiken pahan.

Sivuisilla kujillakin vettä kuljetettiin kannussa pään päällä.

IMG_8407

Hupihanan säästöpossu otettiin esille ja käytiin ostamassa  paikalliselta yrittäjältä “lastentarhaan” elintarvikkeita kymmeneksi päiväksi. Riisiä, linssejä, sokeria ja sen sellaista.

IMG_8426

Yläkerran lapset pitivät tilannetta silmällä.

IMG_8402

Piirakka taipui siis tällä kertaa peruselintarvikkeiksi, joilla muokataan muskelit ja terve pohja!

IMG_8393

Aurinkoa, sadetta, tyyntä ja tuulta, mutta erityisen hyvää kesää Hupihanalaisille! PUS! ❤

Medical campeja ja valtiovierailuja

HUPIHANAN TOIMNTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Hupihanan toiminta jatkui vuonna 2015 jo tutuksi tulleella kaavalla. Elokuussa järjestettiin vuoden merkittävin varainkeruutapahtuma, Piirakkapysäkki. Piirakkapysäkille osallistui jälleen kymmeniä vapaaehtoisia, osa piirakan myyjinä ja osa ostajina. Ravintolapäivän yhteydessä järjestetyn Piirakkapysäkin tuotto jäi kuitenkin edellisvuosia merkittävästi pienemmäksi oletettavasti pakolaiskriisin vuoksi – perinteiset avustusjärjestöt tekivät kuitenkin onneksi samaan aikaan ennätystuloksia. Piirakkapysäkin tuotto oli 820,65 euroa.

Hupihana on jatkanut toimintakaudella medical campien järjestämistä Mumbaissa Saki Nakan slummissa Intiassa. Hupihana on sponsoroinut medical campeille lääkärin ja campeilla on hoidettu pikkuvammoja ja järjestetty perusterveydenhuoltoa. Medical campit ovat auttaneet vuoden 2015 loppuun mennessä yhteensä yli 900 lasta, joista lähes 300 lasta autettiin vuonna 2015 järjestetyillä kolmella medical campilla.

Hupihanan Helena Kaartinen vieraili Intiassa toukokuussa, ja kävi Saki Nakan slummissa Hupihanan yhteistyökumppanin Ashley Pereiran opastuksella. Helena vieraili myös Nambarwardissa, jonne Hupihana rakensi edellisvuonna kylän ensimmäiset ja edelleen ainoat wc:t. Vessat olivat edelleen siistissä kunnossa ja ne ovat parantaneet alueen hygieniaa ja lasten elämänlaatua merkittävästi.

Kesäkuussa Suomessa vieraili tansanialainen poikien jalkapallojoukkue, jonka Hupihana oli rokottanut edellisellä toimintakaudella. Rokotukset olivat edellytys poikien osallistumiselle Hesa Cupiin, ja pojat menestyivätkin Helsingissä hienosti!

Surullinen tapahtuma toimintakaudella oli Hupihanan avustaman Deepak-pojan yllättävä kuolema. Hupihana oli jo aiemmin maksanut Deepakin hoitokuluja Deepakin sairastuttua tuberkuloosiin, ja Deepakin kunto oli jo kohentunut merkittävästi. Kesällä Deepakin vointi kuitenkin yllättäen romahti, ja Deepak kuoli jo pitkään sairastamaansa tautiin.

Hupihana auttoi lisäksi useita vähävaraisia ja huono-osaisia lapsia, kuten tuberkuloosista kärsiviä Jasbiria ja Sunitaa, 2-vuotiasta kuumepotilasta Shankeria, katolta pudonnutta ja jalkansa pahasti telonutta Abraria sekä lihasrappeumataudista kärsiviä veljeksiä ja useita muita. Tämä ruohonjuuritasolla tapahtuva toiminta ja tarkasti perheille ja lapsille kohdennettu avustustoiminta on ollut näille ihmisille elintärkeää ja useissa tapauksissa jopa ainoa mahdollisuus selviytyä hengissä.

LASKIAISEN LASKUJA

 

Perinteisesti laskiaisen pulkkamäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kuin nurkanpäitä ja nauriita kuin lautasia!”
Nykyajan maailmassa nuo sanat ovat melkein yhtä vieraita kuin mäenlasku Mumbaissa konsanaan.
Mumbaissa, Sakinakan slummissa, on omat ilonsa. Ja surunsa.
Laskiaispullan kermavaahdon jättämä rasvainen jälki tuntuu vielä suussani, kun mietin viime aikojen nousuja ja laskuja.
Hupihanahan syntyi Jasbirin perheen auttamiseksi, kun hänen siskonsa kuoli malariaan, mutta Jasbir selvisi.
Muutama viikko sitten Jasbir sairastui tuberkuloosiin.
Ihan tosi tyhmää.
Piirakan palasilla hän on nyt ollut pariin otteeseen sairaalahoidossa ja lääkitys jatkuu kotioloissa.
Abrar, jonka polvi leivottiin jouluna uuteen kuosiin, toipuu köpötellen. Kuvassa isä asettelee lastaa. Kipu on helpottanut. Abrar oli sairaalassa “suosikkipoika”, koska sinnikkäästi jaksoi peittää pelot reippauden alle.
IMG_20160116_080405
Nikhil on 2-vuotias tyttömme. Tässä perheessä on kolme lasta, mutta ei tuloja. Nikhil on erittäin heikko, eikä hän osaa vieläkään kävellä. Lääkäri määräsi lääkettä ja seurantaa.
Nikhil
Shanker on myös 2-vuotias. Perheen isä on putkimies ja lapsia on kuusi. Shanker kärsi kovasta kuumeesta ja tarvitsi pikaisesti apua. Piirakalla se oli mahdollista.
Shanker Jaysingh
Tänä laskiaisena Helsingissä on vesikeli, joten valitsimme laskukaavaksi piirakan palaset.
Näillä mennään liukkaasti ala- ja ylämäet. ❤

POLVESTA POIKA PARANEE!

Hyvä Joulu kurkistaa jo nurkan takaa. Tontut ovat kurkistelleet jo pidempään ja hyvillä piirakoilla on valmisteltu hyvää oloa.

Mumbain slummissa järjestettiin jo perinteiseksi muodostunut Medical Camp. Järjestysnumerolla 10! Tällä kertaa 128 lasta kävi lääkärissä.

Toisaalla samaan aikaan yskähteli, tuberkuloosiin menettämämme Deepakin pikkusisko, Sunita 12v. Sunitalla on suruja ja liian monia terveysongelmia. Hän kävi kasvattajana toimivan isoisän kanssa silmälääkärissä ja samalla aloitettiin myös lääkitys tuberkuloosiin. Aikainen hoito parantaa mahdollisuuksia voittaa tauti.

017

Abhar Khan, 9 v, sen sijaan putosi muutama vuosi sitten talon katolta. Hän satutti polvensa ja sitä paikkailtiin. Nyt on käynyt selväksi, että paikkaus ei ollut riittävä korjaus, vaan kivut ja kävelyn vaikeus ovat Abharin elämässä joka päivä.

IMG_20151209_131749

Hupihana päätti, että tämän Joulun kohokohta olisi Abharin polven leikkaus 23 pvä joulukuuta. Pojasta polvi paranee tai tässä tapauksessa poika polvesta paranee.

Toivotamme samalla piirakanpehmeitä ajatuspaketteja kaikille!

HYVÄÄ JOULUA! ❤

 

 

SÄÄKATSAUS

Ilmoja on pidellyt.

Hyvä niin, sillä marjat ja sienet ovat kypsyneet juuri sopivasti sunnuntain Piirakkapysäkkiä silmällä pitäen. Feta ja lohi  eivät kasva sateesta tai auringonpaisteesta, mutta ne voi helposti poimia lähikaupasta. Eli virittäkäämme uunit 175-225° ja navigointilaitteisiin määränpääksi perinteinen rantapaikka Kaivopuistossa.

Alkukesästä suuri synkkä pilvi osui Mumbaihin, ihan juuri siihen paikkaan, missä asui Deepak. Tuo poika, jolla oli tuberkuloosi ja haave polkupyörästä. Keväällä, tavatessani Deepakin, hän näytti pyöräänsä iloisena. Isoisä vastaavasti näytti ylpeänä Deepakin piirustuksia. Lääkitys oli auttanut ja lahjaksi saatu patja oli tehnyt nukkumisesta mukavampaa. Aurinko valaisi lämpimästi ja kruunasimme päivän Hupihanalaisten tapaan kanapiiraalla. Mutta sitten, hyvän aikaa ennen monsuunia, tuli pilvi. Iso ja synkkääkin synkempi. Deepakin tauti oli ja eli jossain piilossa hänen sisällään ja eräänä aamuna hän menetti tajuntansa, eikä häntä saatu elvytettyä. Pilvi kuljetti tiedon ja kasteli Hupihanan taivaan kyynelillä.

Pisaroista muodostui pikkuhiljaa puro ja sen puron päässä on auringonsäteen valo. Sitä kohti siis. Viime viikolla aurinko pilkotteli isommin pilvien lomasta, kun piirakkarahaa käytettiin tyttöjen orpokodin verikokeisiin. Näitä teini-ikäisiä tyttöjä oli 19 ja heiltä otettin mm. HIV-testit. Tattadataaa ja säteilevän hymyilevä aurinko! Kaikki olivat terveitä!

Päätän sääkatsauksen tähän. Päätä sinäkin, että satoi tai paistoi, niin piirakka kannattaa aina paistaa. Kaivarissa tavataan. 🙂