MONSUUNIKAUDEN PÄÄTÖS

Taksi pysähtyi intialaisen lastenkodin eteen. Annoin itselleni aikaa hengittää hetken ja katseeni kiersi rauhallisesti ympäristöä. Paikka on hiljainen. Koti on kolmessa kerroksessa. Ja kas, onko se keinu siinä ulkopuolella portin pielessä?

IMG_9108

Keinuhan se tavallaan on. Vauvakeinu. Nyt se on tyhjä, mutta joskus siellä keinuu vauva, jonka omainen on epätoivoisessa tilanteessa sinne jättänyt. Nostan katseeni kohti pilviä ja etsin sen hopeista reunaa. Hopea on ruostunutta ja resuista, vaan näkyyhän siinä se pieni lohdutuksen kirkas kohta, josta tietää, että hyljätty vauva on tuotu tähän nimenomaiseen kehtoon luottaen, että lastenkodin henkilökunta ottaa ihmistaimen hoitoonsa. Kotiinsa.

Tämä lastenkoti on kaiken kaikkiaan siisti ja selkeässä ohjauksessa.

Nousemme portaat ylimpään kerrokseen, jossa on kymmenkunta lasta. Tyttöjä ja poikia ja kolme hoitajaa. Pysähdyn sängyn viereen, jossa on kaksi kehitysvammaista lasta. Toinen hymyilee ja puristaa kättäni. Toinen heistä ei tavoita tätä maailmaan, eikä näitä lapsia tulla koskaan adoptoimaan.

Kerron lastenkodin johtajalle teistä; Hupihanan piirakkaporukasta, ja ennen poistumistamme, leikkaan piirakasta palasen, jotta henkilökunta voi ostaa mm. tarvittavia lääkkeitä näille asukkaille.

Samaisella reissulla käymme myös slummissa toisella suunnalla. Siellä ei ole hiljaista. Monsuunisateet ovat pikkuhiljaa väistymässä. Hyvä ja huono. Vesi on tullut tarpeeseen, mutta viemärimaailman liepeillä kosteus elättää mainiosti tautien siemeniä. Tämä on arkea Intiassa. Se yllättää yhtä vähän kuin jokavuotinen lumisade Suomessa.

Koska on sunnuntai, niin “lastentarha” on tyhjillään. Täällä lastentarhassa ei ole ruokailu-, eikä päiväunipakkoa. Ei aina ruokaakaan, saati paikkaa mihin painaa päänsä.

Leikkaan Hupihanan piirakasta palasen. Sillä rahalla “lastentarhassa” syödään lounasta kymmenen päivää.

IMG_9086

Kiitos Hupihanalaiset ja värikästä syksyä. ❤

 

 

 

 

Advertisements

PISARALLINEN KESÄÄ!

 

Ilmoja pitelee. Kesäisiä asioita. Me iloitsemme auringosta ja samaan aikaan toisaalla vesipisarat ripottavat riemukkaita hetkiä.

Delhiläisessä slummissa taivas värittyi kukertavaksi ja huuhteli hetken, niin sanottua pääkatuakin. Liike jatkui elämän rytmeissä. Lapsille se antoi raikkaan suihkun. Saattoi olla silkkaa iloittelua ja toisaalta taru kertoo, että osa vanhemmista uskoo yhden jumalista lähettävän sateen, joka pesee heistä pois kaiken pahan.

Sivuisilla kujillakin vettä kuljetettiin kannussa pään päällä.

IMG_8407

Hupihanan säästöpossu otettiin esille ja käytiin ostamassa  paikalliselta yrittäjältä “lastentarhaan” elintarvikkeita kymmeneksi päiväksi. Riisiä, linssejä, sokeria ja sen sellaista.

IMG_8426

Yläkerran lapset pitivät tilannetta silmällä.

IMG_8402

Piirakka taipui siis tällä kertaa peruselintarvikkeiksi, joilla muokataan muskelit ja terve pohja!

IMG_8393

Aurinkoa, sadetta, tyyntä ja tuulta, mutta erityisen hyvää kesää Hupihanalaisille! PUS! ❤

LASKIAISEN LASKUJA

 

Perinteisesti laskiaisen pulkkamäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kuin nurkanpäitä ja nauriita kuin lautasia!”
Nykyajan maailmassa nuo sanat ovat melkein yhtä vieraita kuin mäenlasku Mumbaissa konsanaan.
Mumbaissa, Sakinakan slummissa, on omat ilonsa. Ja surunsa.
Laskiaispullan kermavaahdon jättämä rasvainen jälki tuntuu vielä suussani, kun mietin viime aikojen nousuja ja laskuja.
Hupihanahan syntyi Jasbirin perheen auttamiseksi, kun hänen siskonsa kuoli malariaan, mutta Jasbir selvisi.
Muutama viikko sitten Jasbir sairastui tuberkuloosiin.
Ihan tosi tyhmää.
Piirakan palasilla hän on nyt ollut pariin otteeseen sairaalahoidossa ja lääkitys jatkuu kotioloissa.
Abrar, jonka polvi leivottiin jouluna uuteen kuosiin, toipuu köpötellen. Kuvassa isä asettelee lastaa. Kipu on helpottanut. Abrar oli sairaalassa “suosikkipoika”, koska sinnikkäästi jaksoi peittää pelot reippauden alle.
IMG_20160116_080405
Nikhil on 2-vuotias tyttömme. Tässä perheessä on kolme lasta, mutta ei tuloja. Nikhil on erittäin heikko, eikä hän osaa vieläkään kävellä. Lääkäri määräsi lääkettä ja seurantaa.
Nikhil
Shanker on myös 2-vuotias. Perheen isä on putkimies ja lapsia on kuusi. Shanker kärsi kovasta kuumeesta ja tarvitsi pikaisesti apua. Piirakalla se oli mahdollista.
Shanker Jaysingh
Tänä laskiaisena Helsingissä on vesikeli, joten valitsimme laskukaavaksi piirakan palaset.
Näillä mennään liukkaasti ala- ja ylämäet. ❤

Käytä piirakkaa, ei kerosiinia!

Tässä kauniissa “kehdossa” nukkuu Karan. Orvoksi jäänyt poikavauva.

945210_597551526931156_1492595812_n

Kun tapasimme Karanin ensimmäistä kertaa, sukulaismies oli juuri hakenut hänet junalla kaukaa toisesta kaupungista Sakinakan slummin kulmaan Mumbaihin, kasvattaakseen hänet tyttäriensä pikkuveljenä. Sellainen on tapana tällaisessa tilanteessa Intiassa.

Tämä perhe on sama perhe, jonka elämän käänteistä Hupihana sai aikoinaan alkunsa.

Kolmessa vuodessa ehtii tapahtua paljon ja olla tapahtumatta. Karanista on kasvanut leikki-ikäinen poika. Isoäiti istuu huoneessa edelleen. Tyttäret ovat lopettaneet koulunkäynnin ja käyvät töissä “call centerissä”. Jasbir on nyt 18-vuotias. Luen papereistani hänen kirjaamiaan haaveita tulevaisuudesta; koreografi, hotel management. Niihin on vielä matkaa. Vanhemmat myyvät iltaisin itse tehtyjä välipaloja avokärrystä kadun varressa ja isä pitää perhettä varpaillaan mielialojensa vaihtelun mutkissa. Heidän kotinsa on siisti ja siinä on myös oikea ovi.

Siitä ovesta lähti toissapäivänä Karan leikkeihinsä. Tässä kohdin on muistutettava itseään, että elämä slummikulmissa on erilaista kuin esim Pohjois-Helsingissä. Hellassa ei ole “turvalukkoja”, marmorikuulat eivät ole väreittäin lajiteltuina omissa laatikoissaan jne.

Kun äiti lähti huhuilemaan Karania ympäristöstä, hän löysi pojan leikkimästä kerosiiniastialla. Astia oli tyhjä. Pojasta ei saanut selvää, oliko hän mahdollisesti maistanut sitä, vai mikä oli leikin teema. Pohjois-helsinkiläinen äiti olisi takuulla soittanut myrkytyskeskukseen, mutta sitä numeroa ei intialaisessa slummissa ole. Eipä siitä olisi juuri ollut apuakaan, sillä Karan meni seuraavassa hetkessä tajuttomaksi. Ja sitä seuraavassa hetkessä lääkäriin. Sieltä lääkäri lähetti hänet suoraan sairaalaan ja hän sai asianmukaisen hoidon.

Voi vain kuvitella helpotuksen määrää tilanteen kääntyessä onnelliseen loppuun. Voi myös kuvitella voimattomuuden määrän, kun tajuaa, ettei pysty maksamaan lapsen saamaa hoitoa.

Tästä kuvasta välittykööt se helpotus, onni ja kiitollisuus, minkä piirakkapower voi tarjota.

unnamed

Värikästä syksyä kaikille Hupihanalaisille!

SÄÄKATSAUS

Ilmoja on pidellyt.

Hyvä niin, sillä marjat ja sienet ovat kypsyneet juuri sopivasti sunnuntain Piirakkapysäkkiä silmällä pitäen. Feta ja lohi  eivät kasva sateesta tai auringonpaisteesta, mutta ne voi helposti poimia lähikaupasta. Eli virittäkäämme uunit 175-225° ja navigointilaitteisiin määränpääksi perinteinen rantapaikka Kaivopuistossa.

Alkukesästä suuri synkkä pilvi osui Mumbaihin, ihan juuri siihen paikkaan, missä asui Deepak. Tuo poika, jolla oli tuberkuloosi ja haave polkupyörästä. Keväällä, tavatessani Deepakin, hän näytti pyöräänsä iloisena. Isoisä vastaavasti näytti ylpeänä Deepakin piirustuksia. Lääkitys oli auttanut ja lahjaksi saatu patja oli tehnyt nukkumisesta mukavampaa. Aurinko valaisi lämpimästi ja kruunasimme päivän Hupihanalaisten tapaan kanapiiraalla. Mutta sitten, hyvän aikaa ennen monsuunia, tuli pilvi. Iso ja synkkääkin synkempi. Deepakin tauti oli ja eli jossain piilossa hänen sisällään ja eräänä aamuna hän menetti tajuntansa, eikä häntä saatu elvytettyä. Pilvi kuljetti tiedon ja kasteli Hupihanan taivaan kyynelillä.

Pisaroista muodostui pikkuhiljaa puro ja sen puron päässä on auringonsäteen valo. Sitä kohti siis. Viime viikolla aurinko pilkotteli isommin pilvien lomasta, kun piirakkarahaa käytettiin tyttöjen orpokodin verikokeisiin. Näitä teini-ikäisiä tyttöjä oli 19 ja heiltä otettin mm. HIV-testit. Tattadataaa ja säteilevän hymyilevä aurinko! Kaikki olivat terveitä!

Päätän sääkatsauksen tähän. Päätä sinäkin, että satoi tai paistoi, niin piirakka kannattaa aina paistaa. Kaivarissa tavataan. 🙂

Action in Saki Naka

Nuo mainiot miehemme, lääkäri ja Ashley,  puuhissaan tällä viikolla Mumbaissa. Perinteisesti valmisteltu Medical Camp, Hupihanan nimissä, yllätti osanottajamäärällään.
Kuva
Määrän koko on lohdullinen siinä mielessä, että apuamme tarvitaan, mutta tietenkin surullista, että potilaita näin monta. Kesäiset monsuunisateet tuovat sateen mukana myös tauteja. Päivän potilasmäärä, 99, on suuri luku.

Tästä joukosta kaksi sisarusta vietiin myös eteenpäin jatkotutkimuksiin Cuddle and Care -nimiseen sairaalaan.

Kuva

Meillä täällä Suomessa ei aurinko ole niin lämmittänyt, mutta annetaan ajatusten lämmittää.

Pilottijakso Delhissä

Hupihana tarvitsi uuden kohteen. Ei siksi, että Mumbaissa oltaisiin valmiita. Ei, siellä piirakat jyrää edelleen. Mutta nyt oli saatu uusi lahjoitus, jolle täytyi löytää mielekäs käyttö Valintaa on valtavasti. Ja tarpeita.

Lähdimme tutustumaan yhteen monista slummeista Delhissä.- Shadipur- Depot Kathaputly Colonyyn. Yksi alueella toimivista neljästä hyväntekeväisyysjärjestöistä on http://www.peteindia.webs.com/ . Mainio keino oli siis ilmoittautua ”slum walkille” PETE:n oppaan johdolla.

Sainpa mukaan ihania ystäviämmekin, jotka olivat kantaneet Suomesta asti ”tuliaisia” mukanaan. Ne piti sitten vaan jättää järjestön toimistolle jaettavaksi hallitusti myöhemmin. Ei kivointa, mutta varsin ymmärrettävää.

Lähdimme slummiin. Oli lämmin. Oli kuuma. Oli paljon ääntä, eri hajuja ja ihmisiä. Tunnelma nielaisi meidät itseensä välittömästi astuttuamme alueen pääväylälle.

IMG_5673

 

Tässä slummissa on arviolta 40 000 asukasta ja se on jakautunut 11 eri alueeseen, kotiseututaustan ja/ tai uskonnon mukaan.

 

Kuljimme kujilla. Pieniä ojennettuja käsiä, jotka esittelivät itsensä meille. Etenimme hitaasti, sillä lapset kulkivat rinnalla, edessä ja takana, toivoen pääsevänsä valokuviin. Ja pääsiväthän he. Tietenkin. Moni on täysin vastustamaton.

IMG_5801

???????????????????????????????

???????????????????????????????

Asukkaat olivat arkipuuhissaan. Pyykillä, pesulla ja ruoanlaitossa.

IMG_5705

???????????????????????????????

IMG_5647

Ovet, jos niitä oli, olivat avoinna ja istahdimmekin satunnaisissa kodeissa juttelemaan ja kuulemaan tarinoita.

PETE:llä on alueella koulu, lastentarha ja naisille tarkoitettu ompelu- ja kauneudenhoitokoulu.  Totuuden nimissä sanottakoon, että ne ovat sanoina hienompia kuin mitä ovat livenä.

Lastentarhassa kivilattialla, yhdessä pienessä huoneessa, istui muutama kymmen lasta. Ei ollut lämmin. Oli vain kuuma. Ja ihan pimeää. Toisena päivänä valo toimi. Mutta vain yhden laulun verran, kunnes pimeni taas.

???????????????????????????????

Kolmantena päivänä olin varma, että Hupihanan saama lahjoitus, Delhin pilottijakso, olisi valon ja tuuletuksen tuotto. En vain tiennyt miten.

Selitin asiaa uskolliselle taksikuskillemme. Hän tiesi. Tarvitaan invertteri ja patteri. Eikä aikaakaan, kun hän oli selvittänyt hinnat, watit ja toimituksen.

Minua vähän huimasi asian saama nopeus, mutta se ehti tasaantua toimituksen hitauden myötä.

Kuljimme taas oppaiden kanssa kujilla, tervehtimässä tuttuja ja tutuksi tulevia  ja vaihtamassa äitienpäivätervehdyksiä.

Ystävältäni alkoi vuotaa verta nenästä. Hän koitti vaivihkaa painella sierainta nenäliinalla, mutta asia ei jäänyt salaisuudeksi. Hyvänen aika sentään, miten tarmokkaasti siihen puututtiin. ”Potilas” nopeasti yhdestä ovesta sisään ja sängylle (jonkun vaan sänky) pitkäkseen. Jostain tempaistiin alushousumainen vaate, se kasteltiin veteen ja laitettiin ystävän otsalle. Oli aivan turhaa muistella ensiapukoulutusohjeita. Olimme nyt Rajasthanin ihmisten kodissa ja täällä hoito tapahtuu heidän keinoin. Joku hilpaisi jonnekin. Tuli takaisin kivenlohkare kädessään. Kivi kastettiin vedellä ja nyt ystäväni oli määrä nuuhkia sitä intensiviisesti. Tilanne rauhoittui. Potilasta katsottiin seisten sängyn vieressä. Minä kysyin mikä kivi on? No, se oli tiiliskiven palanen pihalta. Vielä parempi olisi kuulema ollut saviruukun palanen. Verenvuoto tyrehtyi.

???????????????????????????????

 

Odottelimme edelleen invertterin saapumista. Ohitimme yleisen käymälän. Siellä saa maksua vastaan käydä pisulla ja pesulla. Kaksi apinaa toimivat sijaisvartijoina, mikäli lipunmyyjät eivät ole paikalla. Apinat eivät rahasta, mutta mekastavat villisti mikäli joku on aikeissa mennä sisälle.

IMG_5865

IMG_5867

 

Sitten istahdimme odottelemaan. Uudesta ovesta vaan sisään. Heti oikealla televisio ja sen alla vuohi. Feng shui, sanon minä.

IMG_5881

 

Viimein saapui riksha pakettien kanssa. Hälinää. Sepustuksia ja yleistä pientä sekavuutta. Sitten paketit kannettiin sisään lastentarhaan.

IMG_5883

Mietin iloista lahjoittajaamme. Toivon, että jonain päivänä hän voi käydä itse paikan päällä ja jakaa mielihyvän lasten ja opettajien kanssa tuulettimen puhaltaessa ja lampun loisteessa.