LASKIAISEN LASKUJA

 

Perinteisesti laskiaisen pulkkamäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kuin nurkanpäitä ja nauriita kuin lautasia!”
Nykyajan maailmassa nuo sanat ovat melkein yhtä vieraita kuin mäenlasku Mumbaissa konsanaan.
Mumbaissa, Sakinakan slummissa, on omat ilonsa. Ja surunsa.
Laskiaispullan kermavaahdon jättämä rasvainen jälki tuntuu vielä suussani, kun mietin viime aikojen nousuja ja laskuja.
Hupihanahan syntyi Jasbirin perheen auttamiseksi, kun hänen siskonsa kuoli malariaan, mutta Jasbir selvisi.
Muutama viikko sitten Jasbir sairastui tuberkuloosiin.
Ihan tosi tyhmää.
Piirakan palasilla hän on nyt ollut pariin otteeseen sairaalahoidossa ja lääkitys jatkuu kotioloissa.
Abrar, jonka polvi leivottiin jouluna uuteen kuosiin, toipuu köpötellen. Kuvassa isä asettelee lastaa. Kipu on helpottanut. Abrar oli sairaalassa “suosikkipoika”, koska sinnikkäästi jaksoi peittää pelot reippauden alle.
IMG_20160116_080405
Nikhil on 2-vuotias tyttömme. Tässä perheessä on kolme lasta, mutta ei tuloja. Nikhil on erittäin heikko, eikä hän osaa vieläkään kävellä. Lääkäri määräsi lääkettä ja seurantaa.
Nikhil
Shanker on myös 2-vuotias. Perheen isä on putkimies ja lapsia on kuusi. Shanker kärsi kovasta kuumeesta ja tarvitsi pikaisesti apua. Piirakalla se oli mahdollista.
Shanker Jaysingh
Tänä laskiaisena Helsingissä on vesikeli, joten valitsimme laskukaavaksi piirakan palaset.
Näillä mennään liukkaasti ala- ja ylämäet. ❤
Advertisements

TO BE OR NOT TO BE!

Lasten Päivää vietettiin Intiassa 14.11 ja Hupihana päätti “to be”, olla mukana. Sytytimme juhlapäivän piirakkaan kynttilät mielissämme ja muoto oli tietysti iso sydän. Käytännössä paikka oli Mumbai ja muoto Medical Camp.

Lääkärimme tarkasti 119 lasta! Se on aika paljon. Oli viime kesän piirakoiden mustikat poimittu lähimetsästä tai K-kaupan pakastealtaasta, ja sipulit kaivettu kesämökin kasvimaalta tai kauppatorilta, niin tehoa niissä riittää. Ihan jokainen lapsi on ollut niiden arvoinen!

Shakespearen sanat pyörivät mielessämme myös vapaan suomennoksen muodossa; tubi vai ei? Ikävä kyllä se on tubi. Tuberkuloosi. 11-vuotias poika taistelee tuon taudin kanssa. Hänen äitinsä kuoli samaan tautiin 3 vuotta sitten. Nyt poika asuu isovanhempien hoidossa.

TB2

Ennuste paranemiseen on 50/50. Haluamme, että  ennusteen hyvä prosenttipuoli toteutuu, joten palanen piirakasta lähetettiin tälle pojalle yksityislääkäriä varten. Kun Ashley, Mumbain action miehemme, vei hänet lääkäriin ja kertoi millä varoilla poika on siellä, niin saimme ihanan hämmästyksen aiheen; lääkäri ei veloittanut omaa palkkiotaan.

Elämä on hieno homma. Pidämme sen sydämissämme sydämen muotoisena ja piirakan makuisena!